Lumimyräkkää

Ainakin puoli metriä tuli lunta tänään ja jouduin lapioimaan tietä puhtaaksi kahteen kertaan. Onneksi ei ollut pakko lähteä mihinkään ihan lumisateen pahimpaan aikaan, joten vietin lasten kanssa päivän ihan vaan kotosalla.

Aamu alkoi 6.30 kun Paavo heräsi ja sillä oli heti sellainen ilme päällä että nyt en kyllä enää laita silmiä kiinni vaikka kuinka tarjoat sitä tissiä suuhun. Rauhoittumisen sijaan se alkaa raivokkaasti ryömiä kohti ikkunan kampea, ja seuravaksi suuntana yöpöytä jonka se muistaa olevan isän nukkuvan hahmon takana. Siinä vaiheessa lapsi kainaloon vaipan vaihto ja siirtyminen olohuoneen puolelle tämän itseaktivoidun ikiliikkujan kanssa. Lattialla ryömiessä ja lelulaattikkoa tutkiessa menee 30min ihan helposti. Siinä vaiheessa Kirsikin jo herää ja tulee olohuoneen puolelle. Pannukakkuja saa sitten koko perhe aamupalaksi, ja maistuu hyvin kaikille. Paavokin mutustelee innoissaan melkein kokonaisen pänkeiksin menemään ongelmitta.

Aamupäivällä Kirsi halusi katsoa Kaunottaren ja Kulkurin, askarreltiin ja harjoiteltiin kuvien leikkaamista saksilla. Piirrettiin kunnes kynillä alettiin myös värittämään käsiä, johon koko homma sitten loppui. Paavo oli aika väsynyt ja halusi olla sylissä suurimman aikaa.

Päiväunille meno oli Kirsin kanssa yhtä taistelua... ei millään meinannut rauhoittua nukkumaan, mutta sitten kun isä tuli kotiin töistä niin se kyllä sai neidin taintumaan. Taidan olla liian pehmo äiti. Välillä sitten kyllä tottelee mua paremmin kuin isäänsä, vähän toisenlaisissa tilanteissa. Mistäpä sitä ymmärtäisi 2v. ihmisenalun järjen juoksua?!

Järkky päivän päätös

Olipa taas järkky päivän päätös! Onneksi nukahtaminen on meidän lapsilla molemmilla jo aika helppoa eli kl 20 kutsutaan nukkumatti ja lapset menee sänkyyn. Mutta aika ennen sitä....

blaah! Kirsi on todella niin 2v. ja tänään päiväunien jäädessä liian lyhyiksi ilta oli aikamoista säpellystä. Paavo osaa kyllä kanssa jo osansa vaatia ja kaikkien tunnemyllerrysten ja konfliktien keskellä pitäisi itse osata olla ja käyttäytyä koko ajan kuin itsehillinnän mestari, lastenkasvatuksen kuningatar sekä kaiken kokenut ja osaava aikuinen ihminen.

Vuosi 2010

on nyt takanapäin. Mitä mahtui viime vuoteen...?

Ensinnä tulee mieleen Joen isän kuolema tasan vuosi sitten tammikuussa.

Huhtikuun alussa jäin äitiyslomalle ja vietin aikaa Kirsin kanssa mahaa kasvattaen ja uuteen vauvaan valmistautuen. Paavo syntyi Huhtikuun 25. päivä, viikko ennen laskettua ja äitini tuli käymään kahdeksi kuukaudeksi vain 2 päivää sen jälkeen.

Kesä oli helteinen ja upeat ilmat olla lasten kanssa ulkona, ellei ollut sitten liian kuuma. Yritin olla Kirsin kanssa mahdollisimman paljon ulkona, aamulla lähi-hiekkarantaan leikkimään ja polskuttelemaan kun oli vielä hiukan varjoa jossa saattoi vauvan kanssa olla. Pihassa oli lasten uima-allas jossa sai käydätä myöskin viilentymässä.

Vieraita oli suomesta lisää kummi-tätini miehensä kanssa viikon verran sen jälkeen kun äitini lähti kotiin. Nautittiin vain olosta ja seurasta, siis aivan ihanaa elämää!

Loppukesästä lähdettiin Suomeen 3 viikoksi koko perheen kanssa ja tavattiin sukulaisia sinä aikana niin paljon kuin vain kerettiin. Että varsinainen suku-kesä, mikä voisi ollakaan mukavampaa.

Syksy oli kohtalaisen lämmin, kävimme ahkerasti ""playgroupissa" lasten kanssa ja yritin siinä sivussa treenata koiria tottelevaisuudessa ja paimennuksessa aina kun aikaa liikeni. Samoin aloitin uudestaan näyttelyt toisen pennun kanssa kun toinen jo valioitui kesän alussa.

Mies teki remonttia verkkaiseen tahtiin ja lopulta ensi lumien tultua sai valmiiksi talon ulkopinnoituksen ja uudet ulko-ovet. Sitten käperryimme taloon sisälle talven viettoon vähän väkisin koska räkätaudit vaivasi lapsia ja minullekkin tuli flunssa pariin kertaan. Toivuttuamme vilustuksista joulupukki toi uuden auton ja autolainan...onneksi korottoman sellaisen.

Paavon kasvaessa ja selkäongelmien lisääntyessä aloitin uutena asiana kiropraktikolla käynnit, jotka kyllä tuntuivat helpottavan oloa. Uuden vuoden lupauksiin sisältyykin lupaus pitää omasta kunnosta parempaa huolta. Lähemmäs kolmekolmosena ei enää ollakkaan enää niin vetreitä ja virmoja kuin kaksi lasta ja muutama vuosi sitten. Aloin vihdoinkin heräämään siihen että täytyy koittaa hoitaa itseäänkin vähän että jaksaa paremmin.

Uusi vuosi tuo tullessaan taas paluun töihin