Yökukkuja

Täällä istun ja naputan koneella vaikka sais olla jo nukkumassa sängyssä, kun en ole sen takia hereillä et olisin edes yövuorossa töissä! Tällainen yökukkuja olen kyllä varmaan muutenkin aina ollut, mutta syy on tällä kertaa kouluaineessa. Niin että sellaisia vielä täytyy ahertaa niin taitaa olla ihan oma syy... mitäs läksit ja ilmoittauduit kurssille!
No kohta on kurssi ohi, täytyis vain saada tämä aine valmiiksi ja vajaa viikon päästä käydä koe kirjoittamassa niin se on siinä. Yksi kurssi jo takana Electronic Fetal Monitoring -kurssi ja sain jopa 97% sadasta että olen kyllä tyytyväinen ja ihan mielenkiintoinen kurssi tuo olikin, kannatti käydä.

En vaan jaksa uskoa että nyt on jo Joulukuu! Lunta on tullut jo kanssa että kai se on uskottava. Valitettavasti on vain todettava että vaikka hyvin suunnittelin tekeväni joulukortit ja lähettäväni pari pakettia Suomeen niin enpä ole saanut aikaiseksi ja taitaa olla jo kohta liian myöhäistä ehtiä joulun alle Suomeen mennä mitään korttia suurempaa. :(  No tehdään mitä keretään. Kipeinäkin tässä oltiin kun olisi ollut aika noita asioita hoidella niin eipä sille voi mitään. Ensi vuonna viisaampana aloitan pakettien pakkailut jo syyskuussa ehkä...

Töissä

Olipa nuokin taas kaksi ihanaa 12h päivä vuoroa!
Kotiin tullessa on jalat sen tuntuiset kuin ois lenkkeilty koko päivä, ja kaaduin sänkyyn lähes hetimiten kotiin päästyä. Kaksi yövuoroa vielä pitäis jaksaa, ja yleensä ne kyllä onneksi meneekin nopeammin.
Osasto jolla olen töissä on tosi raskas ja kiireinen.
Haluaisin sieltä pois mutta en tiedä mihin haluaisin mennä, kaikki erikoisosastot vaatii lähes aina extra koulutusta joten olen ilmoittautunut muutamalle kurssille, äitiyspuoli ja vastasyntyneet kiinnostaa eli siitä olen nyt kursseille menossa, katsotaan poikiiko niistä mitään. Ainakin selkenee varmaan itselle että onko se oikeasti se mun juttu...

Työväen päivä

Labour day täällä pohjois-amerikassa on niinkuin kesän loppu ja koulujen sekä työn alku. Viimeinen ns.pitkä lomaviikonloppu, jolloin ihmiset vielä on viimeisen kerran mökeillään ennen syksyn ja talvikauden aloitusta.
Oli kaverin kanssa puhetta että tavattaisiin tänään ja tehtäis jotain yhdessä lasten kanssa. No aamusta soitin ja kysyin että tuutteko pancake aamupalalle meille, et kohta ois taikina valmis, ja niinhän he tulivat. Meillä oli 5 lasta ja aikuiset brunssilla meidän pihalla, syötiin pancakesejä siirapin kanssa, hunaja ja vesimeloonia, kahvia ja appelsiinimehua. Paistoin ehkä puolet valmiista taikinasta niin kaikki oli jo täynnä :) Aika kivaa kun ilmakin oli aivan mahtava! Siinä istuttiin ja jutusteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä lasten leikkiessä. Tosi ihanan rento meininki! Syyskuun ensimmäiset päivät on täällä vielä niin kesäisiä, lämpö nousi iltapäivällä vielä lähemmäs +30. Käytiin Kirsin kanssa uimassa tuossa meidän rannassa kun Paavo nukkui päikkäreitä.
Anoppi sitten kutsui meitä päivälliselle niin ei tarvinnut kokata illallakaan mitään, että todella rento päivä! Täytyypä ottaa uusiksi.

Dee

Mitä tule Dstä mieleen...
Dara oli mun kolmas koirani. Ihanan kuuliainen ja helposti oppiva taitava koira. Valitettavasti Dara ei ollut kovin onnekas. Sen synnyttäessä ensimmäisen pentueensa jotain tapahtui ja Dara ei pystynyt hoitamaan pentujansa kunnolla kuten emot normaalisti tekevät. Se oli agressiivinen pennuilleen vaikka toisaalta emon vaistot jossain määrin toimivatkin ja se yritti hoitaa niitä. Kaksi viikkoa pentujen syntymästä viimeisetkin kaksi kokivat saman kohtalon kuin sisaret ennen niitä. Voisi ehkä sanoa että tämä oli elämäni dramaattisin ja ehkä traumaattisin kokemus ainakin siihen asti. Daralle puhkesi epilepsia vain hiukan pentujen syntymän jälkeen ja se ehkä selittää sen miksi kävi niinkuin kävi. Dara ei ikinä ollut sama koira tuon jälkeen vaan ahdistui selvästi toisten koirien läheisyydestä ja niinpä annoin sen tädilleni kotiin, jossa se sai olla ainoanan koirana lopun ikäänsä. Silti en ole vielä yhtä tottelevaista ja lahjakasta koiraa omistanut kuin Dara. Se oli ainut laatuaan, kaikella tapaa.

Meidän lapset

Millaisia on meidän lapset tänään?
Kirsi on nyt 4 v 2kk ja Paavo 2v 4kk. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, tylsää ei ole hetkeäkään, lapsilla on energiaa vaikka muille jakaa, mutta vanhemmille sitä ei paljoa ole siunaantunut. Päivä alkaa n. 07:00 aamulla ja päättyy 20:00 illalla non-stop. Siinäpä meidän elämä pähkinän kuoressa.
Kaikistellen Kirsi ymmärtää jo hyvin paljon asioita ja osaa olla ja käyttäytyä kuin "iso tyttö" jo aina välillä. Luonteellensa on kuitenkin ominaista kaikkinanen vallattomuus ja hassuttelu minkä vuoksi kaikkea, siis KAIKKEA pitää aina kokeilla ja rajoja koittaa rikkoa. Paavo on enemmänkin ajattelija jonka ajavina voimina on mielenkiinto ympäristöön ja miten asiat toimivat. Molemmat ovat kovin rakastavia ja hellyyttä niin jakavia kuin kaipaaviakin lapsia.

 Paavo vielä nukkuu yhdet päiväunet puolilta päivin, Kirsi ei ole päikkäreitä nukkunut kuin enää ajoittain ihan harvakseltaan. Kirsi tykkää kovasti piirtämisestä ja maalaamisesta sekä askartelusta. Molemmat rakastavat vedessä lutraamista ja uimista. Kirsillä tuntuu olevan kilpailuhenkeä aika lailla, Paavo taas tekee kaikkea perässä mitä isosiskonsa. Sisällä ollessa on sohvalta aina tyynyt lattialla ja sohvalla sitten pompitaan siihen asti kun väsymys yllättää. Äidin kanssa mennään usein eri puistoihin ja käydään milloin missäkin. Isän kanssa usein ollaan kotosalla ja tuunataan jotain pientä projektia. Näin ainakin 4v. itse ilmaisi "mami, with you we are always going to parks". Niin englanniksi nämä lapset enimmäkseen puhuvat. Suomea kyllä ymmärretään kovin sujuvasti mutta englanti on vahvempi. Koitan saada Kirsiä välillä vastaamaan Suomeksi mutta onnistumis prosentti riippuu paljon päivästä. Paavo mielellään yrittää toistaa sanoja perässä kuten Kirsikin välillä, mutta miten se sana varasto voisi pysyä kovin aktiivisena kuin ainoa jolta kieltä kuulee olen minä. Tässä on suurin kompastuskivemme tällä haavaa, mutta voin vain toivoa että se että puhun lapsille suomea riittää pitämään ainakin jonkinlaista Suomen taitoa yllä.

Kesä tuli - kesä meni

Kesä alkaa olla lopuillaan ja sen huomaa tietysti siitä että illat pimenee aikaisemmin ja vähän alkaa jo olemaan viileämpää aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Täällä Kanadan maalla on kyllä parhaimmat kesät mitä ikinä olen kokenut, lämmintä riittää tarpeeksi ja jopa järvivesi lämpenee niin ihanaksi että on ilo viettää vapaapäivät rannalla vedessä lasten kanssa polskien. Kesä alkaa aikaisin toukokuussa ja lämpöä riittää vielä syyskuun loppuun asti, melkein voisi sanoa että 5 kuukautta on lämmintä täällä ja kyllä se Suomalaiset 1,5-2kk voittaa!
Vaikka onhan se Suomen kesä aina omanlaisensa, ainutlaatuinen. Siitä pääsimme onneksi tänä vuonna nauttimaan kun saimme viettää 2 viikkoa Suomessa koko perheen voimin.

Meidän vuosi alkoi hiukan masentavissa merkeissä ja sain yllättäen "lomailla" kaksi kuukautta jonka ajan metotrexaatti hoidot kestivät. Niinpä niin "lomalla"... ei se kyllä lomalta tuntunut vaikka joku sitä siksi kutsuikin. Mielummin olisin ollut töissä pahoinvoipana ja onnellisesti raskaana odottaen äitiyslomaa, kuin kotona sairaslomalla pahoinvoipana solumyrkkyhoitojen vuoksi. Kuulostaako katkeralta? Siltä se välillä vähän tuntuikin. Kuitenkaan en voinut sääliä itseäni Syöpäkeskukseen kerran viikkossa mennessäni, koska se mitä minä kävin läpi oli vain murto-osa siitä mitä kaikki muut potilaat joita siellä näin käyvät läpi. Minä olin varmasti kaikista meistä jotka keskuksen penkeillä odotimme vuoroamme labroihin, onkologin vastaanotolle ja kemohoitoon se ONNEKKAIN jolla parantumis prosentit lähes täydet 100%. Oma kuolevaisuus ja elämän arvot pääsivät taas kohdilleen tässä ihmissielussa kun sai kerran viikossa palautteen siitä mitä voisi olla.

Äiti oli meillä onneksi käymässä 3 viikon ajan. Se oli mukavaa ja antoisaa aikaa viettää yhdessä, kun minunkaan ei tarvinnut mennä töihin vaan saatiin olla vaan.
Kun lähes 2kk olin odottanut beta arvojen laskemista ja saanut maistaa miltä tuntuu olla viikko viikon perään pahoinvoiva, arvoni vihdoin laskivat normaalille tasolle ja hoidot voitiin lopettaa. Siinä vaiheessa tuntui jo siltä että ihanaa kun pääsee takaisin normaaliin elämään ja saa jättää tämän koettelemuksen taakseeen.
Niinpä palasin takaisin töihin ja uuteen normaaliin. Väkisinkin pieni pistos tuntui sisimmässä kun näin vauvamahojen alkavan kasvaa ympärilläni töissä, ja nyt kun Elokuun loppuun päästiin niinpähän muistin että nyt olisi ollut se laskettu aika... aika on surra ja aika iloita, ja nyt on aika päästää irti.

Jos elämä antaa sitruunoita niin nyt sit puristamaan mehua...

Vuosi taas on vierähtänyt viime kirjoituksesta. No enpä ole kuitenkaan blogia unohtanut. Ehkäpä nyt tulee kirjoiteltua ja purettua tunnelmia tänne.

Vuoden 2011 loppu oli rankka, Elokuussa lapsille tuli Enterorokko ja siitä seuranneet rakkulat lähdetti ressukoilta kynnet varpaista ja sormista. Enterorokon jälkeen alkoi flunssakierre lapsilla ja minähän sain kaiken minkä nekin, eli räkä lensi, nenät punoittivat ja minun ääneni oli kadoksissa. Miten lapsilla muuten ei ääni lähde vaikka nekin yskivät ihan kiitettävästi??

Sitten tuli suru uutisia että Vaari oli kuollut... Kului lisää nenäliinoja ja nenät sekä silmät punoittivat. Puhelimessa itkettiin monet itkut.

Ilon pilkahduksena sentään tuli sellainen kiva tieto Joulukuun puolivälissä että olemme raskaana! Olin niin iloinen, koska vauvakuume oli vaivannut minua jo useamman kuukauden.

Valitettavasti se jäi kuitenkin, todellakin vain ilon pilkahdukseksi, koska alkuraskauden ultrassa Tammikuussa ei sykettä näkynyt. Sitten odotimme vielä toiveikkaana 2 viikkoa uusinta ultraan mutta sielläkään ei sykettä näkynyt, eikä viikkoa sen jälkeen. Elämäni ensimmäinen keskenmeno...masentavaa mutta totta.

Vaikka menetys kirpaisikin kovasti niin koitin ajatella realistisesti että no, näitähän sattuu suhteeellisen usein naisille, no big deal...Valitettavasti se vain ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen asia.

Koska minulla ei ollut mitään vuotoa valitsin kaavinnan, koska sitä suositeltiin. Jo siinä vaiheessa epäiltiin mahdollista osittaista rypäleraskautta tai täydellistä rypäleraskautta, koska viimeisin ultra oli antanut siihen viitteitä.

Tämä osoittautui oikeaksi paitsi että kyseessä olikin täydellinen rypäleraskaus, kahdesta mahdollisesta se huonoin vaihtoehto. Huono siksi että täydellisessä rypäleraskaudessa joka viides ei parane pelkällä kaavinnalla, koska solukko on levinnyt kohdusta kohdun seinämiin ja jopa muualle kehoon. Osittaisessa tämä on harvinaisempaa.

Beta-HCG (raskaushormoni)arvoani seurattiin viikottain kaavinnan jälkeen vain huomataksemme että kahden viikon laskusuhdanteen jälkeen arvo oli varsin kovassa nousussa, ja lääkäri kertoi minulle tarvittavaksi hoidoksi olevan solusalpaajahoito eli kemoterapia.

Kemoterapia ei ole mikään outo asia minulle koska olen töissä onkologian osastolla, mutta siitä huolimatta tai sitä suuremmalla syyllä olin shokissa. Minulle?! Kemoa?!! Taas itkettiin...suurin osa sitä iltapäivää. Onneksi pääsin lähtemään pois töistä heti, ja pomoni oli tosi sympaattinen ja ymmärtäväinen kun kerroin mistä on kyse. Työkaverini olivat myös aivan ihania tukijoita.

Kotona olikin oma turvaverkko paikalla, mies ja lapset sekä luurin päässä äiti ja kummitäti, myöhemmin myös ystävät puhelimessa sekä läsnä lähellä. Kaikki on hyvin kun on rakkaat lähellä. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen Luojalle siitä mitä ON! Turha valittaa siitä mitä menettää tai miksi ei voinut asiat mennä helpommin tai paremmin. Koitan elää tätä hetkeä ja olla kiitollinen siitä mitä olen saanut elämässä tähän mennessä kokea ja elää. Niin paljon hyvää...

siitä kannattaa ollaa kiitollinen ja iloita juuri nyt.